perjantai 15. tammikuuta 2016

Tunnetko jo Bottega Verden?

Moikka!

Jossain aikaisemmassa postauksessa olen jo esitellyt italialaiset tuoksuni. Nyt, kun talvi oikein koettelee suomalaista ihoa, kädet ovat kuivat ja punaiset, iho kutiaa sieltä täältä, tulee kaivettua tavallista useammin esiin käsivoidetuubi tai vartalovoideputki. Niinpä haluaisin esitellä teille ihania italialaisia Bottega Verden kosmetiikkatuotteita. (Tämä postaus ei ole tehty yhteistyössä Bottega Verden kanssa, esittelenpähän muuten vaan, sillä olen sen tuotteisiin niin ihastunut.)

Vuonna 1972 Bottega Verden tarina sai alkunsa pienessä toscanalaisessa kylässä Firenzen ja Sienan välissä, Pienzassa. Paikka on tunnettu luonnonläheisestä, taiteellisesta ja kulttuurillisesta perinnöstään. Eikä turhaan, sillä Pienza on yksi UNESCON kulttuuriperintökohteista. Ensimmäinen yrttikauppa sijaitsi viinitarhojen, kukkuloiden ja vehnäpeltojen keskellä. Siispä, kun käyttää Bottega Verden tuotteita, voi sulkea silmänsä ja aistia Italian, Toscanan oliivipuut, lämpimän auringon ja meren tuoksun.

Bottega Verden tuotteet ovat edullisia ja mikä minulle on kaikkein tärkeintä, se on eläinkokeetonta luonnonkosmetiikkaa. Niitä voi käyttää hyvällä omallatunnolla. Tuotteet ovat myös hyvin laadukkaita. Tuoksuja, hedelmäisiä, marjaisia, kukkaistuoksuja, on valittavana vaikka millä mitalla ja ne vaihtelevat kausittain. Myös miehille ja lapsille on omat tuotteensa. Jouluksi saatavilla on aina kauniita lahjapakkauksia. Suomessa ainoa myymälä on Helsingissä, mutta nettikaupan välityksellä tuotteiden tilaaminen onnistuu  helposti asuupa missä puolella maata tahansa.



Bottega Verden kynsilakat ovat erittäin kestäviä. Mukavaa on myös se, että pullot ovat pieniä, eikä suurin osa lakasta jää pullon pohjalle kuivuneena käyttämättä.


Samasta tuoksusta on yleensä useita eri tuotteita. Tämä musta vanilja on aina pettämätön niin vartalomaitona kuin -voinakin.


Joululahjaksi sain sesongin tuoksuisia kosteusvoiteita, käsivoidetta ja suihkugeeliä. Talvinen nektari ja omena ja mausteet. Niin ihanat joulu- ja talvituoksut.



Miehille on omat tuotteet, jotka sopivat hyvin herkkäihosellekin.








Tunnelmaa talvi-iltaanne, pitäkää huolta itsestänne ja ihananihanaa viikonloppua! t.Maija

7 kommenttia:

  1. Ihan outo tuotemerkki minulle,mutta kiinnostus kyllä heräsi.Mukavaa viikonloppua sinullekin t.Marjo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Marjo <3 Suosittelen tutustumista! Varmasti ihastut. Kaiken lisäksi koska tuotteiden tuoksut ovat niin ihania, niitä tulee laitettua ahkerammin.

      Poista
  2. Kerrassaan ihana postaus, Bottega Verde on kyllä ehdoton ykkönen! :D
    Vaan mikäs tuossa viimeisessä valokuvassa on?? :O

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Salla <3 Kyllä onkin ehdoton ykkönen ja kiitos siitä, että olen niihin tutustunut kuuluu Sinulle :) Jäälyhtyhän se siinä portinpylvään päällä :o :) Etkö tunnistanut :o

      Poista
    2. Kiitos, Salla <3 Kyllä onkin ehdoton ykkönen ja kiitos siitä, että olen niihin tutustunut kuuluu Sinulle :) Jäälyhtyhän se siinä portinpylvään päällä :o :) Etkö tunnistanut :o

      Poista
  3. No joo tunnistin, vaan kun ihmettelin kovin, mistä ja miten tuo kuva on siihen ilmestyny! :D

    VastaaPoista
  4. Se on kahviliina, joka on vedellä "liimattu" jäätyneen lyhdyn pintaan.

    VastaaPoista