Toipilaan päiväkirja, osa I - Lohtunalle

Heippa hei!

Kolmas loukkaantumisen jälkeinen päivä on jo kohta illassa. Toistaiseksi aika on kulunut ihan joutuisasti. Alitajunnassani ehkä ajattelen, että onkin leppoisaa olla laiskana, oikein luvan kanssa. Kukaan ei oleta mitään, kukaan ei odota mitään. Tekee hissuksiin, mitä pystyy. Mennä hiippailee ikäänkuin jaloissakin olisi jotain vikaa. Vai onko vaan vaistomaisesti niiiin varovainen?

Tänä aamuna pääsin käymään kampaajalla. Kauan sinne jo oli pitänyt mennä, mutta aina vain asiaa oli lykännyt tuonnemmas. Nyt, kun en hiuksiani itse pysty mitenkään laittamaan, ajattelin, että miehellä on helpompaa, kun hiukset ovat lyhyet. Ne on nopeasti föönannut, laittanut vahaa ja lakkaa. Kaikki vain siltä varalta, että joskus täältä ihmisten ilmoille lähden. Kuten nyt vaikka ensi viikolla röntgeniin.

Kotikin on tyttären ja miehen toimesta siivottu viikonloppua varten. Vessojen pesussa pystyin minäkin auttamaan. On sekin vain kumma juttu, ettei tuota siivoamista voi mitenkään sivuuttaa, edes nyt. Kyllä, ehdotin kuitenkin, että siivotaan sillä tavalla hiukan suurpiirteisesti.

Ja onhan sitä nyt jotain saatava siivotuksi. Ajattelin katsella kaikki katsomattomat tv-ohjelmatallenteet nyt toipilasaikana. Eilen sain jo yhden Suomen kaunein mökki -ohjelman katsottua. Hidasta se on, kun nyt ajattelin ne tarkkaan katsella, kun aikaa kerran on. Kelailen ohjelmaa edestakaisin ja pysäyttelen kuvaa, kun jotakin on tarkemmin katsottava ja pantava ideoita mieleen.

Mutta eilen illalla tuli toisen tyttären perhe visiitille. Ja mitä olikaan Murun kainalossa. Ihana lohtunalle minulle. Isän kanssa sen olivat käyneet ostamassa. Isä oli ehdottanut kukkia tai suklaata, mutta Murupa oli todennut, ettei mummi niitä tarvitse ja valinnut niiiin suloisen nallen. Lisäksi sain paljon, paljon puhalluksia ja monen monta suukkoa. Ilopillerei!

Nyt iltapuuhiin, että tällä vaudilla saa nekin joskus tehtyä.

Torstaiterveisin Maija