perjantai 8. tammikuuta 2016

Härkäviikot ja läpileivät

Moikka!

Härkäviikot ja läpileivät ovat alkaneet. Taas ollaan kiinni arjen syrjässä. Pitkä juhlakausi monine pyhineen on ohi kuten myös herkkuruokainen joulunaika ja lämpimässä tuvassa loikoilu. Tartutaan taas työhön ja toimeen.





Mistä onkaan tullut sanonta härkäviikot? Taas kurkkaan Kustaa Vilkunan Vuotuiseen ajantietoon. Lounais-Suomen entisaikaiset ajojuhdat, vetohärät, oli jälleen iestetty (valjastettu) ja käyty ulkotöihin. Vetohärkien käytöstä on edelleen muistona Hämeen Härkätie-nimi, joka on vanha Turusta Hämeenlinnaan johtava maantie.



Läpileipä nimitys tarkoittaa reikäleipää. Suomen leipäkulttuuri on perinteisesti kahtiajakautunut. Lännessä syötiin kuivattua reikäleipää ja idässä pehmeää ruislimppua. Loppiaisen mentyä otettiin taas pirtin leipäorsilta kuivuneet reikäleivät joulun herkkujen jälkeen ruokapöytään.

Samoilla linjoilla elelemme nykypäivänäkin. Joulun suklaiden, kinkkujen, laatikoiden, kalojen, kakkujen ja torttujen jälkeen moni haluaa siirtyä kevyempiin ruokiin. Jouluaikana on loikoiltu ja lueskeltu kirjoja. Nyt halutaan taas ruveta enemmän liikkumaan ja aloitellaan kokonaiset työviikot.








Härkäviikot ovat alkaneet kovilla pakkasilla. Eletään todellista sydäntalven aikaa. Pientä lauhtumista ilmeisesti on tiedossa, mutta varsinaista loppua pakkasille ei näy. Pakkasessa hytisevä luonto on lumoava, todella pysähtyneen tuntuinen, talvisessa, joskin kovin vähälumisessa asussaan. Puut kauniita huurrepuvuissaan. Luonnon eläimet ovat paenneet pakkasta metsän suojaan. Lintuja pitää kuitenkin muistaa ahkerasti ruokkia ja lintulaudalla vieraileekin runsaasti erilaisia tiaisia, tikka ja mustarastas. Kotirusakolle olemme jo monena talvena vieneet porkkanoita talon nurkalle ja niitä se tulee etsimään joka päivä hämärän saapuessa. On muuten komea rusakko :)

Mukavaa pakkasperjantai-iltaa! t. Maija

9 kommenttia:

  1. Kiitos, mielenkiintoisia selityksiä! Pitänee meillekin hankkia tuo Kustaa Wilkunan teos! - Ja ihanan lämpimiä kuvia! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kustaa Vilkunan Vuotuinen ajantieto on aivan ihana teos, jos siis rakastaa historiaa ja mennyttä aikaa. Suosittelen lämpimästi! Silloin aina mukavasti löytyy selitys moniin asioihin. Kiitos<3

      Poista
  2. Tosiaan joulun herkkujen jälkeen olen ainakin minä ottanut tavaksi jokapäiväiset kävelylenkit ja karkit ym. turhat sokerit olen jättänyt pois. Saa sitten nähdä miten kauan tätä terveellisempää elämäntyyliä kestää.

    VastaaPoista
  3. Minäkin rupesin taas menemään kävellen töihin nyt, kun pakkaset ovat hiukan tasaantuneet. Ihanasti saa lisää virtaa ulkoilusta! Aijon kyllä jatkaa tällä linjalla aina kun vain hiukankin on mahdollista. Suklaansyönnin vähentämistäkin kovasti yritän... Siis ainakin yritystä on :) Ja muutenkin ruuat ovat taas normaaleja arkiruokia eli ei niin paljon kermaa ja voita, vaan enemmän kasvisrasvoja ja lisää kasviksia. Parempi, kun elää edes jonkin aikaa terveellisemmin. Tuntuisi hassulta ajatus, ettei kannata aloittaa, kun kuitenkaan ei kauaa jaksa. Tsemppiä sinne :)

    VastaaPoista
  4. Ihastuttavaa tämä suomenkielen rikkaus. Pitääpä hankkia minunkin tuo Kustaa Vilkunan teos. Etelä-Savossa syntyneenä, hämäläis ja karjalaisjuuria omaavana sekä etelässä, kaakossa ja keskisuomessa asunneena, on varsinkin murresanat hakusessa.
    Ja aloitinpa minäkin jokaviikoisen kuntosalilla käynnit. Joten hyviä härkäviikkoja täältäkin suunnalta!

    VastaaPoista
  5. Kiitos! Niiiin mielenkiintoinen teos! Kannattaa hankkia kirjahyllyyn, jos sen vain josain saa. Kyse ei ole mistään uudesta kirjasta. Ainakin antikvariaateista kannattaa katsella.

    VastaaPoista
  6. Meiltä jopa tuo Kustaa Wilkunan kirja löytyy kirjahyllystä,on vaan tyystin päässyt unohtumaan sinne.Lasten ollessa pieniä me luimme siitä kaikenlaisia vanhan kansan uskomuksia.Pitääkin ottaa se kirja taas esille,kiitos muistutuksesta.

    VastaaPoista
  7. Heh,unohtui äskeisestä kommentista nimi. Vaikka anonyymi kommentoija olenkin,haluan kuitenkin nimeni alle laittaa. Eli t.Marjo

    VastaaPoista
  8. Eipä kestä! Kiva saada taas kommenttisi, Marjo! Meillä tuntuu olevan samoja kirjoja hyllyssä ja nyt tuo Kustaa Vilkuna on noussut muillekin ihan hitiksi :) Ei kyllä ihme, sillä niin mielenkiintoisia juttuja siellä on.

    VastaaPoista