Sunnuntairetki Satakuntaan

Heissan!

Pari kolme päivää on vietetty enemmän tai vähemmän sängynpohjalla, mutta viime sunnuntaina teimme retken vanhemman tyttären ja hänen poikansa kanssa Satakuntaan. 

Jos eivät ole vuodet veljeksiä, eivät ole sunnuntaitkaan sisaruksia. Tänään sataa vaakatasossa. Tuuli riepottelee puiden viimeisiä lehtiä ja yksi toisensa jälkeen ne irrottavat otteensa ja lennähtävät lehtisateena maahan. Viime sunnuntaina sen sijaan paistoi aurinko. 

Porin Reposaareen lähdettiin hakemaan kalastajakyläidylliä ja haistelemaan syksyistä merta. Porin Yyteri, näin syksylläkin, yllätti erikoisuudellaan Suomen oloissa.

Nälkä oli melkoinen, kun pääsimme perille Reposaareen. Matkalla olimme jo valinneet ruokapaikaksi ihan Kalasataman kainalossa, Reposaaren uloimmassa kärjessä sijaitsevan 
Merimestan. Emme olleet varanneet pöytää, kun mietimme, että eipä siellä paljon muita taida olla. Onni oli matkassa ja saimme kuitenkin pöydän todella suositusta ravintolasta. Lämpimästi voin suositella tuota paikkaa. Ruoka oli hyvää ja palvelu loistavaa. Söimme runsaasta, kalapitoisesta buffetpöydästä vatsamme täyteen ja sitten oli hyvä ruveta tutustumaan Reposaareen, tuohon Eino Grönin kotiseutuun. 

Ravintolan yhteydessä oli näkötorni, josta aukesivat hulppeat näkymät. Reposaaren keskusta muodostuu vanhoista puutaloista ja kahdeksankulmaisesta norjalaisesta tunturikirkosta. Kirkkoon sisälle ei tietysti enää lokakuussa päässyt. Kirkon edustalla oli muistomerkki myrskyssä 4.10. vuonna 1925 Reposaaren edustalla torpedovene S2:n mukana hukkuneille 53: lle miehistön jäsenelle. Se on puolustusvoimien rauhanajan pahin onnettomuus. Surullista oli lukea kiveen hakattujen nuorten parikymppisten miesten nimiä. 

Kullankeltaisina hehkuivat vaahterat idyllisellä puutaloalueella kirkon kupeessa. Tunnelma oli kuin satukirjasta. 

Päätimme käydä katsomassa, millaiselta Yyteri näyttää näin syksyllä, kun on hiljaista. Paikka osoittauti aivan uskomattoman hienoksi. Puista käytävää pitkin pääsi rannalle, jossa oli paljon ulkoilijoita. Olo oli kuin ulkomailla, vaikka Tanskan dyyneillä. Jos et ole käynyt, käy ihmeessä ihastumassa. Ulkoilureittejäkin tuntui olevan useampia. 

Kotimatkalle olimme suunnitelleet vielä tutustumiskohteeksi Raumalla sijaitsevan Unescon maailmanperintökohteen Sammallahdenmäen muinaismuistoalueen, jossa on pronssikauden hautaröykkiöitä. Keskellä kangasmetsää sijaitseva kalmisto oli hyvin säilynyt ja hautaröykkiöitä oli runsaasti. Jotenkin kuitenkin jotain jäi kaipaamaan. Parempaa reittiohjausta ja opastustauluja ihan paikan päällä. Kun mielellämme kiertelemme Unescon kohteita, jäi tämä kyseinen paikka hiukan vajaavaiseksi verrattuna muihin, missä olemme vierailleet. 

Matkasimme kotiin väsyneinä, mutta tyytyväisinä päivän antiin. 

Lempeää sunnuntai-iltaa sinulle ❤️ Maija 

Saariston syysidylliä

 

Savu tuoksuu saaristossa. Joku polttaa nuotiota tyynen meren rannalla ja savun tuoksu kiirii sieraimiin veden pintaa pitkin. Tulen rätinä tuntuu kodikkaalta ja tuo osansa iloisten värien kirjoon. 

Villiruusun marjat hehkuvat vielä vihreitä lehtiä vasten. Joidenkin pensaiden lehdet ovat jo saaneet syysvärinsä punamultaisen talon seinustalla. 

Talon seinällä kyltti kertoo etäisyydet Turkuun ja Tukholmaan. Vielä viimeiset pikkuruiset orvokit kukkivat kallionkolossa tuoden kallioillekin väriä vielä syksyllä. 

Taivas on tummien pilvien peitossa. Mutta vaahteroiden pilviselläkin säällä silmiä häikäisevät värit luovat hodetta syyspäivään. 

Merivesi on vielä täällä avomeren äärellä 12 asteista. Aamu-uinti karkoittaa unihiekat silmistä, kun ilmalämpötila näyttää kahdeksaa.

Syysterveisin Maija 

Syyspuuhia

 Heissan!

Syyssateet ovat vyöryneet viime päivinä ylitsemme tummine pilvineen.  Välillä aurinko paistaa niin, että vesipisaroin kuorrutettu kuusiaita saa ylleet erivärisiä jalokivikoristeita. Kaunista kuin mikä. Syksyn väriloistoa voi ihailla sateenkaarena taivaalla, ruskana puissa, pensaissa ja varvuissa ja sitten vielä noissa kuusiaidan jalokivissä. 

Orava on säilönyt ahkerasti ja kerännyt itselleen talvivarastoa. Hienoa ilmakuivattua tattia on tulevan talven ruokalistalla ainakin tiedossa. 

Minä puolestani varustauduin syksyyn uusilla villasukilla ja haisaappailla. Sukat oli kudottu jo viime syksynä, mutta lankojen päättely taas jäi ja jäi...🤣

Syksyyn kuuluu myös ystävien tapaaminen. Saimme vieraaksi rakkaan ystävän ja ilokseni nuorempi tyttäremme ja vävymme tarjoutuivat kokkaamaan. Ulkona isolla pannulla tehtiin paella ja se maistui sekä liha, että kasvisversiona niin herkulliselta. Alkuruokana sienikeittoa, pääruokana Iberian niemimaalta paellaa ja tiramisua naapurista eli Apenniinien niemimaalta. 

Minun tehtäväkseni jäi vain kakun teko kahvin seuraksi. Poimin pihalta viimeisiä syyskukkijoita kakun koristeeksi. Päälle vielä vadelmaa ja syksyn ehkä viimeinen marjakukkaiskakku pääsi pöytään. 

Ikkunoiden pesu kuuluu myös syksyyn ja nyt minulla on siihen ihan uusi väline, jota esittelen ehkä myöhemmin. Ikkunoiden pesu sujuu leikiten. 

Mitä puuhia Sinun syksyysi kuuluu ?

Syysterveisin Maija ❤️

Kesähäät Myrskyluodolla

Onpa tämä postaus viivästynyt, mutta tässä se nyt lopulta tulee. 

Edellisessä postauksessa olimme nuoremman tyttäremme vihkitilaisuudessa Angelniemen kirkossa 30.7. Kirkolta jatkoimme juhlapaikalle Nauvon Framnäsiin. Sää oli kaunis kuin morsian. Ja meri kimmelsi. 

Puolentoista tunnin ajo juhlapaikalle sujui mukavasti, kun monella autolla oli yhteinen määränpää. 

------------------

Kun keväästä saakka oli siemenistä kasvatettu yrttejä pöytien koristeeksi, ommeltu 130 pellavalautasliinaa, askarreltu pitsipurjeisia koivunkaarnaveneitä paikkakorteiksi, punottu apinannyrkkejä ruokakorttien pidikkeiksi, muotoiltu vanerisia sydänankkureita, tulostettu kirkko-ohjelmia, menu- ja ohjelmalistoja, leivottu, graavattu, savustettu, tehty juustoja, pyöritelty lihapullia, jäädytetty kukkakoristeisia jääpaloja, pesty etikettien liimoja yli sadasta säilykelasipurkista, mankeloitu pöytäliinoja, liimattu juomatölkkeihin morsiamen ottamin meriaiheisin valokuvin ja Tommy Tabermannin runoin varustettuja etikettejä, olimme vihdoin saaneet juhlavalmistelut siihen pisteeseen, että pääsimme viemään tavaroita juhlapaikalle. Kylmävaunu lastattuna kylmäkuljetusta vaativilla ruuilla, juhlateltta, itse tehty baaritiski, pakastin pakasteineen, sata yrttiruukkua plus miljoona muuta asiaa lastattuina peräkärryihin. Tuntui, kuin olisimme olleet muuttamassa Nauvoon. Hääpäivän aattona saimme juhlapaikalla isolla porukalla kaiken seuraavaa päivää varten kuntoon. Pöydät oli katettu, sali koristeltu, teltta koottu ja loppuja ruokia valmisteltu. 

-------------------

Yksi bestmaneistä toimi seremoniamestarina ja sai kaiken sujumaan hyvässä järjestyksessä oikeaan aikaan. 

Saavuttuamme perille juhlapaikalle hääpäivänä  menimme kaikki yhdessä rantakalliolle ottamaan vastaan morsiusparia, joka saapui veneellä. Ylhäällä kalliolla kauniissa auringonpaisteessa onnittelimme hääparia ja kohotimme heidän kunniakseen maljan. Onnea, onnea! Ja meri kimmelsi. 

Pikkuhiljaa siirryimme juhlasaliin. Jokainen etsi merikortilta, minkä majakan kohdalta oma nimi löytyi ja etsi sitten vastaavan majakkapöydän. Majakan valo opasti kohti oikeaa istuinpaikkaa. 

En ole koskaan uskaltanut pitää puhetta, mutta nyt viimeinen lapsistamme meni naimisiin ja oli näin ollen viimeinen tilaisuus. Siispä päätin pitää morsiamen äidin puheen. Puhe, joka oli puettu saduksi ja jonka luin Siili lähtee kotoa -satukirjan kansien suojassa. Olin ylpeä itsestäni, että viimeisen lapsen kohdalla uskaltauduin tuohon suoritukseen ja onnistuin vielä, ainakin melkein, pitämään ääneni tyynenä. 

Nyt oli onnistunut jännitettävistä asioista jo kaksi. Hääkimpun, vieheiden, kukkaistytön ja kaasojen kimput onnistuivat, puhe onnistui. Vielä, kun tekemäni hääkakku pysyisi kasassa ja olisi sulhasen makuun sopiva, olisin tyytyväinen.  

Noutopöytä oli katettu suureksi osaksi itse yhteisvoimin tehdyillä ruuilla. Pääruokana oli paella. Kokki valmisti sitä suurilla pannuilla ulkona ja se oli samalla ohjelmanumero. Jälkiruuaksi nautittiin tietysti hääkakkua kahvin kera. Ja kakku pysyi pystyssä. Itse en sitä pystynyt aikataulujen vuoksi kuorruttamaan ja koristelemaan. Se hiukan harmitti. Mutta maku oli sulhasen mieleen. 

Aurinko laski näyttävästi horisontin taa. Heinäkuun lopun ilta tummeni. Sadat kynttilät ja tuikut valaisivat juhlasalia. Oli häätanssin aika. Olet kaikkeni lauloi orkesterin solisti ja hääparista näki, että sanat olivat totta. Tanssit jatkuivat.  Nautittiin herkkupuffan antimista. Herkuteltiin suklaaseen dipatuilla mansikoilla, pikkuisen kummitytön kanelipullilla, pienen jäätelöpuodin jäätelöillä, suklaasuukoilla ym. Drinkkibaari aukesi ja yöpalaana sai pannulta noutaa kebabia. 

Osa hääväestä lähti lauttamatkalle kotiin, osa jäi Nauvoon kuka hotelliin, kuka asuntoautoon. Nuoret juhlivat tietysti pikkutunneille asti.

Lyhyiden yöunien jälkeen seuraavakin päivä valkeni kauniin helteisenä. Aamu-uinnin jälkeen kävimme hotelliaamiaisella ja siellä olikin mukava tavata taas illan juhlaväkeä. 

Ja meillä kaikilla oli niin mukavaa...❤️ Onnea vielä rakkaalle hääparille ❤️

Rakkain terveisin Maija ❤️

Nyt soivat hääkellot

                  Kuva: Anu Tapiola-Lehtonen 

On 30.7.2022. Meri kimmeltää auringossa. Hääkellot kutsuvat astumaan sisään piskuruiseen, ikiaikaiseen kirkkoon. Sen hämärään ja rauhaan ja urkujen soittoon. Jännitys ja odotus tuntuvat sydämessäni. 

Istuudun etupenkkiin perheeni ympäröimänä. Saapuu pappi, saapuvat bestmanit ja kaasot kulkueena kaikki. Tunnen kiitollisuutta, sillä kaikki minulle niin rakkaat ihmiset ovat nyt läsnä nuoremman tyttäremme vihkitilaisuudessa. Kaikki yhdessä. Myös 99- vuotias äitinini. 

Kanttori aloittaa sisääntulomusiikin. Myrskyluodon Maijan tahdissa ovien avauduttua astuvat kirkkoon ensin pikkuinen kukkaistyttö äitinsä, yhden kaasoista, kädestä kiinni pitäen. Hän on morsiamen kummityttö ja veljentyttö. 

Kun he saapuvat alttarille, saapuu morsian hiljaa astellen isänsä käsipuolessa kirkon käytävää kohti sulhasta, joka on lähtenyt alttarilta vastaan. Isä luovuttaa tyttärensä tulevalle aviomiehelle. Niin herkistyy äidin mieli ja silmät kostuvat.

Alttarilla niin rakkautta säteilevä morsiuspari neljän kaason ja neljän bestmanin ympäröimänä sanoo toisilleen tahdon ja vakuuttaa ikuista rakkauttaan aina kuolemaan asti. Tunnelma kirkossa tihkuu rakkautta ja voi kuvitella hyvien haltiattarien heittelemien vaaleanpunaisten sydänten karkeloivan morsiusparin ympärillä. Morsiamen sisko lukee Raamatuntekstin ja veli puheen. Puhe, joka koskettaa. Siinä kerrotaan laivasta, jonka  miehistöä morsiuspari on. Miten luovitaan tyynessä ja myrskyssä. Sen sopivampaa tekstiä laivalla ja kaukana merellä työtään tekevälle morsiusparille ei voi löytyä. 

Soi kunniaksi Luojan lauletaan sydämestä. Morsiusparin ystävät laulavat Johanna Kurkelan "Kaikki askeleeni " ja Irwin Goodmanin "Maailma on kaunis ". Liikutun, mutta pikkuinen kukkaistyttö pitää minulle seuraa ja saan hiukan muutakin ajateltavaa.

Prinsessa Ruususen juhlamarssin tahdissa poistumme kirkosta. Ja meri kimmeltää. 

Morsiuspari kulkee vieraiden reunustamaa kujaa ja heidän ylleen heitellään koivunlehtiä suloisessa Suomen suvessa. Morsiusparia odottaa alhaalla rannassa vene, jolla morsian ja sulhanen lähtevät juhlapaikalle Nauvon Framnäsiin. Muut lähtevät autoillaan kohti juhlapaikkaa. Kokkilan lossilla riittää jonoa. 

Juhlista teen oman postauksen. 

Ihania elokuisia päiviä! Terveisin Maija